Post by Jannica on May 26, 2023 18:34:50 GMT
Koululeiri 26-30.06.2023
Kesäkuun loppupuolella on hyvä hetki pakata hevoset traikkuun ja kulkea pidempikin matka Rovaniemen kauniiseen maisemaan treenailemaan kouluratsastuksen saloja, viettämään hauskaa leiriviikkoa ennen juhannusta sekä nauttimaan lapin herkkuja. Leiriohjelma sisältää kouluvalmennusten (1.5h/vrk) lisäksi maaston halutulla pituudella päivittäin sekä mahdollisesti hevosleikkejä ja uittamista niin halutessa. Leirille ovat tervetulleita kaikentasoiset ratsukot (perustaidot on hyvä osata ratsailla), jaamme osallistujat kahteen tasoryhmään, mikäli osallistujia on enemmän. Leirille voi osallistua omalla hevosella, myös Adinan hevoset ovat käytössä, jos haluaa esimerkiksi maastoon tai leikkitunneille toisen hevosen oman levätessä iltapäivän. Leiriläisten hevosille on järjestetty leirin ajaksi karsinapaikka (sis. kuivikkeet, heinän, kauran ja kivennäisen) sekä laidun/tarhapaikka vuorokauden ympäri. Ilman hevosta saapuvat leiriläiset saavat leirin ajaksi hoitohevosen oman toiveen mukaan. Leirihintaan sisältyy majoitus, ruokailut (4xvrk, laktoositon), vapaa-ajan ohjelma yhdessä suunnitellen, leffailta, nuotioilta laavulle ratsastaen, yöratsastus kelien salliessa sekä vapaaehtoiset leirikilpailut. Tarkempi leiriohjelma suunnitellaan leiriläisten kanssa ensimmäisenä iltana ja ohjelmat ratsastustunteineen julkaistaan leiriaamuna. Oman hevosen kanssa tulijoille mahdollisuus yöpymiseen sunnuntaina, koska leiri alkaa maanantaina klo 8. Lopetamme leirikilpailuihin perjantaina noin klo 15, joita kotiväki on tervetullut seuraamaan. Leirin lopuksi otamme leirikuvan ja kaverikuvia muistoksi. Leirillä on kisojen yhteydessä mahdollisuus suorittaa ratsastusmerkkien kouluosuuksia. Leiriosallistuminen ei vaadi kuittausta.
Leiriläisille mukaan:
- uintivarusteet
- hygieniatarvikkeet
- puhelin, laturi ym.
- omat lääkkeet, mahdolliset allergialääkkeet
- useampi vaatekerta, myös ratsastusvaatteita, huomaa myös vedenpitävät rats.vaatteet maastoiluun
- ratsastuskengät tai saappaat, turvakypärä, hanskat, raippa ja turvaliivi maastoon
- kioskirahaa
Nimeäthän kaikki tavarasi
Hevosille mukaan:
- väkirehut, elektrolyytit, suola/suolakivi
- tarvittaessa kuivatusloimi ja sadeloimi, ötökkäloimi
- pari riimua ja narua
- omat ruokakupit ja vesiastia ulos
- passi ja rokotustodistukset
- sieniä, pyyhkeitä, ämpäreitä, shampoo, hikiviila
- varustehuolto + harjaustarvikkeet
- satula + suitset, huopia, mahdolliset suojat
- lappu jossa hevosen perustiedot ja omistajan numero karsinanoveen
Nimeäthän kaikki hevosesi tarvikkeet ja riimut
Leirillä käytössäsi olevat hevoset:
she-o. Hessu (heB)
she-o. Dice (heB)
wB-o. Make (heB)
wB-r. Dream (heB)
hafl-o. Caramel (heA)
nvh-o. Puh (vaB-A)
rp-o. Remus (vaB)
rp-o. Joey (heA)
rp-o. Chadi (heA)
conn-o. Stormy (vaB)
dart-o. Flame (heB)
nf-o. Cocoa (heA)
nf-o. Molli (heB)
fwb-o. Roki (GP)
hann-o. Reino (int I)
kwpn-o. Willy (int I)
old-o. Wille (heA)
holst-o. Toblerone (GP)
sh-o. Mini (vaA)
sh-o. Tooa (heA)
sh-o. Sukka (heA)
cb-o. Hiski (heA)
Osallistuminen sähköpostitse tai alle
- Nimi & Hevonen (osoite) / hoitohevostoive
- Ratsukon koulutustaso, osallistutko omalla hevosella kaikki tunnit
- Teoriatunnille toiveaiheita
- Ruoka-aineallergiat, leffatoive, vapaa-ajan toiveet, haluatko yöratsastukselle & uittamaan & leirikisoihin
Osallistujat
Christian & Valtteri (heA/kaikki tunnit omalla/teoriatoive kouluradan tiet/kala-allergia/leffatoive Harry Potter/vapaa-ajan toive ohjasajo/osallistun leirikisoihin)
Jessica & Houdini (heB/kaikki tunnit omalla/teoriatoive radan opettelu/sitrusallergia/leffatoive Titanic/vapaa-ajan toive vaellus/osallistun yöratsastukseen & uittoon & leirikisaan)
Tuulia T. & Grim (heB/kaikki tunnit omalla/gluteeniton/leffatoive Black Panther/vapaa-ajan toive ratsastusleikkejä/osallistun uittoon & leirikisaan)